tiistai 7. helmikuuta 2012

Enkeli-Elisa

Blogi on viettänyt pitkään hiljaiseloa, mutta tänään on painava syy herätellä tätä henkiin, ainakin tämän kirjoituksen ajaksi.

Enkeli-Elisa

Nuori neiti, joka koulukiusaamisen vuoksi menehtyi oman valintansa kautta vuosi sitten.

Itse olen ollut koulukiusattu koko ala-asteen ajan, itse asiassa kiusaaminen alkoi jo kerhossa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa.Jokapäiväistä helvettiä koulussa, varsinkin äitini kuoleman jälkeen.

Kymmenen vuotiaan on vaikeaa ymmärtää miksi joku kiusaa: huutelee, haukkuu, lyö ja jättää pois porukasta.

Minut pelasti muutto pois synnyinpaikkakunnaltani. En tiedä kauanko olisin enää jaksanut, olisiko minustakin tullut Enkeli-Elisa? Isäni tiesi, kaikki sisaruksenikin tiesi kiusaamisestani, mutta ei sille kukaan mitään voinut. Jos joku siitä kertoi, asiat vain pahenivat.

Tunsin pitkään puhdasta vihaa joitain ihmisiä kohtaan, vihaa joka ei tuosta vain hälvene. Olen kuitenkin puhunut kiusaajieni kanssa näin "aikuisiällä". Ilmeisesti hekin ovat aikuiseksi kasvaneet, koska ovat minulta anteeksi pyytäneet ja katuneet mitä on tullut tehtyä.

Kaikkea en ole silti vieläkään osannut unohtaa ja antaa anteeksi, mutta minulla on oikeus olla antamatta ja unohtamatta.

Tämä on Elisan muistolle.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Ja jatkuu! =)

Nyt ollaan jo päivässä 17, hui!

Siirryin tänään paasto plussalle, mikä tarkoittaa sitä, että saan syödä kolmen pirtelön lisäksi 200kcal päivässä ihan oikeata ruokaa! Tosin, ihan kaikkea ei saa syödä, tässä vähän listaa sallituista

proteiinipitoiset:
Kanan rintapalaa
rasvatonta kalaa
tofua
tonnikalaa vedessä
rasvaton raejuusto

sekä kasviksia edellisten kanssa tai yksin
punakaali, kukkakaali
parsakaali
keittojuuressekoitus
lanttu
porkkana
herkkusieni
kurkku
tomaatti ja
paprika.

Ensimmäinen ruokani piti sisällään tonnikalaa, raejuustoa, kurkkua sekä kananmunaa (ei ole listassa, mutta on sallittua) Edelleen siis vältellään liikoja hiilihydraatteja, kaupassa kuluukin nykyään enemmän aikaa tutkiessa pakkausselosteita kuin ennen =)

Painoa on tämän päivän aamupainosta katsoen pudonnut 7,4kg. Nyt katson ainakin kaksi viikkoa plussalla, että miten se paino putoaa, että jatkanko plussalla, vai siirrynkö takaisin paastolle.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Päivät 3 - 9

Heipä jälleen! Ja anteeksi niille, jotka täältä neulejuttuja haluaisivat, kyllä niitäkin tulee, jahka saan hiukan taas jotain neulottua ;)

Nyt ollaan siis cambridge kuurin kanssa jo päivässä 9 ja kokonaispudotus aloituspäivän aamusta tähän hetkeen on 4,9 kg. Konsultin kanssa pudotettiin keskiviikkona ateriamäärä kolmeen pirtelöön päivässä (keitot jätettiin kokonaan pois) ja se on aivan riittävä määrä. Muutamia hetkiä on ollut jolloin on tehnyt mieli syödä oikeata ruokaa ja mässäillä herkuilla, mutta ne olot menee onneksi nopeasti ohitte. On ollut todella motivoivaa huomata, että joka aamu kun puntarille astuu, on paino pudonnut. Pienin pudotus on ollut edelliseen aamuun verratuuna 300g ja suurin 900g. Tänään on jopa aamupunnituksenkin jälkeen lähtenyt vielä 600g, mutta se johtunee seuraavasta seikasta:
Tänään uskaltauduin ensimmäistä kertaa lenkkeilemäänkin kuurin aikana, ja 50 minuutin lenkin jälkeen olo on todella pirteä. En vielä kovin pitkää matkaa uskaltanut mennä, ja vauhtikin oli rauhallinen, mutta kyllä siinä hien sai pintaan, huono kunto kun on!

Ensi viikon keskiviikkona tapaamme jälleen konsultin, ja nyt mitataan jälleeen kehon rasva- ja lihas%, sekä viskelaarirasvat. Mielenkiinnolla odotan, onko niihin tullut muutosta =)

Seuraavaan  kertaan, MOI! :D

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

päivä 2

Toisen päivän tuntemuksia, ja uusia makukokemuksia.

Seuraavassa tapaamisessa konsulantin kanssa, ja uusien pussien oston yhteydessä pyydän jättämään pois kasviskeiton, mansikka ja toffee/saksanpähkinä pirtelön. Kasviskeittoa en saa nieltyä ilman oksennus-refleksiä. Hirvittävää. Suklaa-minttu, banaani ja vanilja pirtelöt ovat hyviä. Samaten kana-sienikeitto meni alas ongelmitta. Syödään miehen kanssa nuo keitot "kuumakuppi"-periaatteella, eli juodaan mukista, käy paljon helpommin.

Tänään on jo nälkäkin kurninu vatsassa, varsinkin illasta. Ei muuta kuin vettä naamaan, ja vähän helpottaa. Ilmeisesti kehon nesteet alkaa jo pikkuhiljaa poistua kehosta, vessassa on saanut rampata useasti! Saas nähdä millainen työpäivä huomisesta tulee. Ja ensi yöstä.

Yleisesti ottaen on hyvä olo, päätä ei särje, eikä heikota.

Näihin tunnelmiin, hyvää yötä! :)

lauantai 22. tammikuuta 2011

Cambridge-päiväkirja

Mikä on Cambridge-kuuri? Se on painon pudotus ja hallinta ohjelma, jota on kehitetty monen vuoden aikana ja useita tutkimuksia hyväksi käyttäen. Lisää tietoa täältä.

Ajattelin kirjoittaa tänne edistyksestäni, tuntemuksistani ja mielipiteistäni kys. ohjelmaa kohtaan. Ohjelman aloitin, koska ylipainoa on vuosien saatossa kertynyt yli 50kg, ja laihdutus/elämäntapamuutosyritykset on kaatuneet jokainen vuorollaan. Jospa tämä sitten onnistuisi...

Ensimmäinen aamu siis takana, ja onhan se aika outoa aloittaa aamu pirtelöllä. Itse valitsin tämän aamun mauksi mansikan, ja se ei todellakaan päässyt suosikkilistalleni. Mieheni valitsi toffeen ja saksanpähkinän makuisen, ja oli kuulemma oikein hyvää.

Makuja pirtelöissä ovat minttusuklaa, kaakao, vanilja, cappuccino, banaani, mansikka ja toffee saksanpähkinä. Keittojen makuvaihtoehdot ovat vihannes, kana ja sieni, peruna ja purjo.

Mitään muuta täyspaastolla emme siis syö kuin näitä "pussiruokia". Helppoa. Ei tarvitse murhetia, että mitäs sitä tänään söisi, mutta saa kuitenkin kaikki tarvittavat ravintoaineet. Laihdutuksen edetessä, lisätään mukaan sitten oikeaa ruokaa asteittain.

Isoksi ongelmaksi meille muodostui kahvin juonti ilman maitoa ja sokeria. Kävin tänään sitten kaupasta ostamassa pari erikoiskahvia kokeeksi, josko ne paremmin maistuis. Kahvikupissa on tällä hetkellä höyryävän kuumaa vanilja-aromilla varustettua kahvia, ja kyllä se tavallisen juhla mokan voittaa.
Toinen ostos oli Pauligin Columbia-kahvi, sitä en ole vielä kokeillut, mutta mielipiteitä siitäkin tulee sitten jossain vaiheessa.

Edit/ Päivän toisena ruokana "nautin" vihanneskeiton. Heittomerkit siksi, koska syöminen oli todella tuskan takana. Maku oli järkyttävä. Ehkä se olisi mennyt ilman niitä punaisia klönttejä ja vähemmillä mausteilla. 

lauantai 15. tammikuuta 2011

Täydellisen neuleohjeen metsästys

Miten voikin olla niin vaikeaa löytää juuri sitä oikeaa neuleohjetta. Vaatimukset a) pitkä b) palmikollinen c) iso d) tiheys 11s = 10 cm.

Nämä ovat vähän sinnepäin:




 Lankakin on jo ostettu, Novita Jenikaa 1kg. Harmaana. Halpa-Hallissa tarjouksessa 5 kerää/10 euroa.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Neulottua

Pikku töppönen sai juuri parin itselleen. Mieskin sai jo piponsa.

Neulomisvimma? :D